Berliinin unohdetut aarteet – osa 2

Edellisessä artikkelissani esittelin lyhyesti ne tärkeimmät historialliset tapahtumat, jotka ovat muokanneet Berliinistä juuri sellaisen taianomaisen jalokiven, jona me se tänä päivänä tunnetaan. Vein teidät matkalle Teufelsbergiin, yhteen Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) suurimmista salakuunteluasemista koko Kylmän sodan aikana. Nykyään tämä 120,1 metriä korkea Teufelsberg (suom. Paholaisen vuori) on turistien ja artistien paljon suosima vapaa-ajanviettopaikka. Teufelsberg kuuluu ehdottomasti kiehtovimpiin Berliinin hylättyihin paikkoihin, mutta ei hätää, jos et syystä tai toisesta pääse sinne asti, sillä kaupungissa riittää varmasti tarpeeksi hylättyjä paikkoja tutkittavaksi.

Neukölln, joka on yksi Berliinin 12 kaupunginosasta (sak. Bezirke), sijaitsee kaupungin eteläpuolella. Vuoteen 1920 asti kaupunginosa oli itsenäinen kaupunki ja sitä kutsuttiinkin Rixdorfiksi aina vuoteen 1912 asti. Nykyään Neukölln tunnetaan kulttuurien sulatusuunina, ja erityisesti kaupungin turkkilainen väestö on löytänyt tiensä tähän hyvin eläväiseen kaupunginosaan. Kaiken hulinan keskeltä, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä Hermannstraßen metroasemaa, avautuu suuri hylättyjen rakennuksien rykelmä. Se on entinen lastensairaala ja samalla Saksan suurin naisten gynekologinen sairaala, joka aikoinaan oli erikoistunut synnytyksiin ja vastasyntyneiden vauvojen hoitoon.

Women's hospital 2

Ränsistyneiden rakennusten lahot katot ja rikkinäiset ikkunat eivät ole ehkä omiaan houkuttelemaan kävijöitä luokseen, mutta jos rohkeutesi riittää sairaalaa kiertävän aidan yli kapuamiseen, on kokemus varmasti käynnin arvoinen. Sairaala rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914–1918. Sairaala kärsi kovia vaurioita toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen sitä on korjattu ja rakennettu uudelleen useaan otteeseen. Kukoistaessaan parhaimpina vuosinaan sairaala saattoi maailmaan yli 3 000 vauvaa vuodessa. Käytävillä ei enää tänä päivänä kajahtele vaivojen itku, etkä myöskään löydä sairaalasta enää onnesta kyynelehtiviä äitejä pitelemässä näitä vastasyntyneitä ihmeitään syleissään, sillä sairaala lopetti toimintansa vuonna 2005. Jos mielikuvuksesi antaa periksi, voit kuitenkin vielä ehkä törmätä aaveeseen tai vähintäänkin kuulla murenevien rakennusperustojen rasahdukset. Aavemaiset rakennukset ovat täynnä ränsistyneitä huoneita, jotka luonto on ottanut syleilyynsä. Myös monet graffititaitelijat ovat löytäneet tiensä rakennuskompleksin loputtomiin sokkeloihin, ja seiniä koristaakin useasti komeat graffitimaalaukset. Sairaalan pimeiden käytävien tutkiminen vaatii rohkeutta ja mitä myöhemmäksi ilta kehittyy, sitä jännittävämmäksi tunnelmakin muuttuu. Sairaala on helposti saavutettavissa, vaikkakin monet kiinnilaudoitetut ikkunat ja tuijottavat ohikulkijat saattavat tehdä sisäänpääsystä hieman hankalaa. Riittääkö sinulla rohkeus käydä täällä omin päin?

Women's hospital                   Inside of women's hospital

Jos olet vieläkin sillä päällä, että haluat nähdä lisää hylättyjä paikkoja, niin kannattaa suunnata seuraavaksi Johannisthalin hylätylle lentokentälle. Ja en siis puhu Tempelhofin lentokentästä, joka on toinen hylätty lentokenttä Tempelhof-Schönebergin kaupunginosassa. Puhun maailman toisiksi vanhimmasta lentokentästä, joka sijaitsee kaupungin kaakkoisosassa. Lentokenttä avattiin 107 vuotta sitten vuonna 1909. Siihen aikaan lentäminen oli vielä lastenkengissä, ja ihmiset kerääntyivät uteliaina katselemaan, kun sen ajan ”lentokoneet” kiisivät ilmojen halki. Vaarallisuus ja säännölliset onnettomuudet tekivät kaikesta katsojille vieläkin kiinnostavampaa. Paikan useat rakennukset pystyivät tarjoamaan katselupaikan tuhansille ihmisille, minkä lisäksi niissä oli myös talleja ja rakennuksia lentokoneiden huoltamiseen, lentotuntien antamiseen jne. Lentokenttää käytettiin myöhemmin sotilaallisiin tarkoituksiin sekä saksalaisten että myöhemmin myös venäläisten toimesta. Sittemmin joitakin kentän rakennuksista on käytetty muihinkin tarkoituksiin, ja esim. saksalainen yritys nimeltä VEB Kühlautomat Berlin tuotti siellä jääkaappeja. Vuonna 1995 lentokenttäalue kuitenkin suljettiin lopullisesti, ja tänä päivänä jäljellä on enää raunioiset rakennukset, jotka joskus olivat täynnä elämää. Alueelle pääseminen on melko helppoa ja esim. vartijaan törmäämisen mahdollisuudet ovat melko pienet. Rakennuksissa on kuitenkin paljon tutkittavaa, älä siis epäröi vaan mene tutkimaan.

 

Jos et vieläkään ole saanut tarpeeksesi ja haluat nähdä paikkoja, joissa pääset tuntemaan menneiden aikojen hengen, matkan viimeiseksi paikaksi suosittelen vanhaa Plänterwaldissa sijaitsevaa huvipuistoa, Spreeparkia. Huvipuisto sijaitsee Spree-joen vieressä, jonka mukaan puisto on nimetty. Se avattiin vuonna 1969 Itä-Saksan 20. juhlavuoden kunniaksi. Puistosta tuli äkkiä hyvin suosittu ja yli miljoona ihmistä kävi siellä vuosittain. Yksi ehdottomista kohokohdista on maailmanpyörä, joka kohoaa noin 40 metriin. Saksojen yhdistymisen jälkeen Spreepark myytiin investoijalle, joka yritti palauttaa sen vanhaan loistoonsa. 90-luvun alussa puistossa vieraili vieläkin yli miljoona kävijää vuodessa, mutta vuosikymmenen loppuun tultaessa kävijämäärät alkoivat tippua. Vuonna 2002 puisto suljettiin lopullisesti. Tuulisena päivänä saatat kuulla, kuinka ruosteinen maailmanpyörä natisee ja itkee vanhojen, hyvien aikojen perään. Monet huvipuistolaitteet ovat vieläkin löydettävissä juuri niiltä paikoiltaan, mihin ne joskus vuosia sitten jätettiin. Puistoon sisään pääseminen on melko helppoa, mutta toisaalta vartijan kohtaaminen siellä on melko todennäköistä. Jos uteliaisuutesi ja rohkeutesi riittää, kannattaa kuitenkin kokeilla.

Spreepark                    Spreepark RC

Berliinissä on tietenkin paljon muitakin mainitsemisen arvoisia hylättyjä paikkoja, mutta nyt on sinun vuorosi lähteä metsästämään näitä aarteita. Toivottavasti matka Berliinin kiehtovimpiin hylättyihin paikkoihin on ollut viihtyisä.

 

banner_fi[English]

You might also like: